Näytteenotto

Home / Näytteenotto

Kokoveri-, plasma-, ja seeruminäytteet

Jokaisen tutkimuksen ensimmäinen vaihe on preanalytiikka eli analyysia edeltävät toimet. Niitä ovat potilaan valmistelu, asianmukainen näytteenotto, näytteen toimitus laboratorioon sekä sen valmistelu analyysia varten.

Potilaan valmistelu

Ennen näytteenottoa eläimen ei tule saada ravintoa 10-12 tuntiin. Jos eläin on nauttinut ravintoa ennen näytteenottoa, tutkimustulokset voivat olla virheellisiä. Erityisesti tämä koskee seuraavia arvoja: kolesteroli, glukoosi, TLI, amylaasi, ALT, AST, bilirubiini, proteiini, triglyseridit, sappihapot, kalsium ja leukosyytit.

Fyysistä rasitusta on vältettävä koska fyysinen rasitus nostaa tiettyjä arvoja kuten CK, LDH, AST, glukoosi ja maitohapot.

Näytteen merkitseminen

Tutkimuslähetteeseen sekä näytteeseen tulee merkitä selvästi eläimen ja/tai sen omistajan nimi.

Toimintakokeiden kohdalla on tärkeää merkitä tarkka näytteenottoaika. Tutkimuksissa, joissa otetaan näytteitä useita kertoja muutaman tunnin välein (esim. stimulaatiokokeet), on tärkeää merkitä täsmällisesti näytteenottoaika jokaiseen putkeen.

Millainen näyte tulee ottaa tutkittavaksi?

Tiedot siitä, millainen näyte (kokoveri, plasma vai seerumi) on tarpeen missäkin tutkimuksessa, löytyvät kustakin tutkimuslähetteestä.

Verinäyte EDTA-putkeen


  • Näyte nisäkkäiden morfologian tarkastelemiseksi (matelijoiden ja lintujen kohdalla verinäyte otetaan litiumhepariiniputkeen).
  • EDTA-putkeen otettua verinäytettä käytetään monissa tutkimuksissa, joissa hyödynnetään PCR-menetelmää.
  • EDTA-putkeen otettua plasmanäytettä käytetään biokemiallisissa/serologisissa tutkimuksissa vain poikkeustapauksissa, koska antikoagulanttina EDTA voi vääristää joitakin määrittelyjä.

Seerumi


  • Seerumin saamiseksi verta otetaan koeputkeen, jossa ei ole antikoagulanttia.
  • Näytteenoton jälkeen veren annetaan hyytyä noin 30-60 minuuttia (poikkeuksena tietyt tutkimukset, joissa 20 minuutin kuluessa näytteenotosta näyte pitää sentrifugoida ja jäähdyttää kyseisen määrittelyn onnistumiseksi).
  • Sentrifugointi – 5 minuuttia 4000 kierrosta/min.
  • Saatu seerumi pipetoidaan uuteen, puhtaaseen koeputkeen.
Plasma

  • Plasma otetaan koeputkeen, jossa on asianmukaista antikoagulanttia (EDTA, hepariini tai sitraatti).
  • Huomio: antikoagulanttien käyttö rajoittaa analyysimahdollisuuksia!
  • Verinäyte voidaan sentrifugoida heti näytteenoton jälkeen (10 min, 3000 kierrosta/min).

Kokoveri

  • Biokemiallisiin ja serologisiin tutkimuksiin soveltuu parhaiten seeruminäyte.
  • Mikäli seerumia ei voida valmistaa, täytyy ottaa huomioon, että eräät arvot eivät ole yhtä vakaita kokoveressä. Vuorokauden kuluttua näytteenotosta esimerkiksi glukoosi- ja fosforiarvoja ei ole mahdollista määrittää sentrifugoimattomasta näytteestä.
  • Verinäytteen kuljetuksen aikana punasolujen solukalvo voi vaurioitua, mistä seuraa hemolyysi.

Analyysia haittaavat tekijät

Hemolyysi

Hemolyysiksi kutsutaan punasolujen sisältämien aineiden purkautumista ympäristöön solukalvon rikkouduttua. Raudan ja kaliumin lisäksi näistä aineista mainittakoon erityisesti hemoglobiini, joka värjää seerumin tai plasman punaiseksi. Punaisuus voi hankaloittaa biokemiallisten arvojen fotometristä analyysia.

Tutkimustuloksissa korkeampia arvoja:

  • LDH, CK, AST, bilirubiini, AFOS, kreatiniini, Ca, glukoosi, fosfaatti, K, Mg, Fe, fruktosamiini, hemoglobiini

Lipemia

Lipemialla tarkoitetaan seerumin tai plasman sameutumista, jonka aiheuttavat triglyseridit (varsinaiset rasvat). Lipemia liittyy useimmiten vääränlaiseen ruokavalioon tai stressiin.

Tutkimustuloksissa korkeampia arvoja:

  • ALT, AST, AFOS, bilirubiini, glukoosi, Ca, fosfaatti, proteiini, lipidit, hemoglobiini
Tutkimustuloksissa matalampia arvoja:

  • albumiini, amylaasi, Na, Cl, K, fosfaatti

Ikterus (keltaisuus)

Liiallinen bilirubiinipitoisuus (joka liittyy sairauteen) aiheuttaa seerumin tai plasman keltaisuutta, jota kutsutaan ikterukseksi.

Tutkimustuloksissa korkeampia arvoja:

  • AFOS, proteiini, Cl, fosfaatti
Tutkimustuloksissa matalampia arvoja:

  • triglyseridit, kreatiniini, Mg

Lääkkeet

Joidenkin lääkkeiden vaikutuksia biokemiallisiin arvoihin:

G-penisilliini – ↑ K
Tetrasykliinit – ↓ K, PO4
Salisylaatit – ↑ CK, ↑ AFOS, ↑ glukoosi, ↑ Na, ↑ proteiini, ↓ K, ↓ Ca
Kortikosteroidit – ↑ CK, ↑ AFOS, ↑ glukoosi, ↑ Na, ↑ proteiini, ↓ K, ↓ Ca
Barbituraatit – ↑ CK
Fenyylibutasoni – ↑ Ca, ↑ Na
Halotaani – ↑ CK, ↑ PO4
Glukoosi suoneen annettuna – ↑ glukoosi, ↓ PO4

Lisätietoja

Verenkuvat

  • EDTA-tai hepariiniputkeen otettu verinäyte.
  • Näytettä otettaessa tulee poistaa ensimmäiset 0,5 ml verta, koska siinä on korkeampi hyytymistekijäpitoisuus.
  • Verinäyte tulee ottaa niin, että veri valuu hitaasti koeputken seinää pitkin.
  • Täytyy varoa ottamasta liikaa verta.
  • Näytteenoton jälkeen koeputken sisältöä tulee varovasti sekoittaa tekemällä putkella ympyräliikkeitä.
  • Jos epäillään koagulopatiaa, tulee verestä tehdä sivelyvalmiste.
  • Talvella näyte tulee suojata kylmyydeltä, kesällä taas kuumuudelta tarvittaessa jäähdyttämällä.

Glukoosi-ja maitohappoarvojen määrittäminen


  • Onnistuu vain natriumfluoridiputkeen otetusta verinäytteestä.

Hyytymisarvot


  • Tutkimus tehdään natriumsitraattiplasmasta, jota valmistettaessa veren ja sitraatin suhde on 9:1 (9 osaa verta ja 1 osa sitraattia).
  • Verisolujen sentrifugointi tulee tehdä klinikalla 30 minuutin kuluessa näytteenotosta.
  • Jos käytetään valmiita sitraattiputkia, tulee näyte annostella putkeen tarkasti siihen merkittyyn viivaan asti.
  • Hepariinia sisältäviä kanyyleja tai katetreja ei saa käyttää.

Mikrobiologia

Näyte on ehdottomasti otettava mahdollisimman steriilillä tavalla, jotta vältettäisiin fysiologisen bakteeriflooran aiheuttama kontaminaatio.


Näytteen lähettäminen:

  • Bakteeri-ja sieninäytteissä käytetään näytepuikkoa ja kuljetusputkea elatusaineella.
  • Virtsa – Uricult-viljelyalustalla tai steriileissä koeputkissa.
  • Karvat ja ihoraappeet – paperipusseissa tai alumiinifoliossa.
  • Uloste erityisputkissa.

Histopatologia ja immunohistopatologia

Kudosnäytteen otossa histopatologisia tutkimuksia varten tulee noudattaa seuraavia periaatteita:

  • Otetun näytteen pitää olla puhdas vieraista aineista ja oikean kokoinen (halkaisija >0,5 cm).
  • Näyte säilötään välittömästi (4-10 % formaliiniin).
  • Tapahtuneen muutoksen mahdollisimman tarkka kuvaus on välttämätön (sijainti, muutoksen ajankohta, koko, yleinen kliininen tila jne.). Ehdottomasti tarpeen on myös alustava kertomus, josta käyvät ilmi kliininen kuvaus, aiempi hoito sekä luettelo erottelevista havainnoista.
  • Näyte lähetetään asianmukaisessa, tiiviissä pakkauksessa (jonka tarjoaa ilmaiseksi LABOKLIN), jotta se on suojattu kuljetuksenaikaisilta kolhuilta.

Yksityiskohtaiset tiedot

Diagnostisen kudosnäytteen on oltava edustava eikä siinä tule olla näytteen valmistamiseen liittyviä vaurioita (esim. repeämiä, musertumista, elektrokoagulaatiota). Näytteen halkaisijan pitää olla vähintään 0,5 cm. Poikkeuksena tästä ovat näytteet, joita ei teknisistä syistä voida ottaa muulla tavoin (esim. endoskooppinen mahalaukun biopsia). Näytteen kokoa määritettäessä tulee muistaa, että liian pienestä näytteestä ei saada tarvittavia tietoja, kun taas liian isojen näytteiden säilöminen on vaikeaa. Näytepalan koon olisi hyvä olla 1 cm suuntaansa, mutta koko saattaa vaihdella tutkittavan muutoksen tai ongelman luonteesta tai sijainnista riippuen.

Jos muutokset ovat pieniä, näytteet tulee ottaa keskeltä. Näytettä irrotettaessa täytyy pitää huolta siitä, ettei se vaurioidu. Epävarmoissa tapauksissa tulee ottaa useampia näytteitä.

Ihon biopsia

Lähetettävän ihonäytteen halkaisijan on oltava vähintään 0,5 cm ja siinä tulee olla mukana kaikki ihon kerrokset. Näyte tulee ottaa primaarisista muutoksista eri kohdista kehoa. Koepalat tulee ottaa kohdista, joihin ei ole kohdistettu mitään aiempia toimenpiteitä kuten raappeen otto tai karvojen ajo.

Alkutiedoissa tulee esittää kaikki seikat, joilla voi olla merkitystä diagnoosin kannalta. Suosittelemme täyttämään patologian tutkimuslähetteen, joka koskee ensisijaisesti ihon ja kasvaimien diagnostiikkaa, mutta samalla siinä on tilaa lisätietojen antamiseksi.

Sytologia

Sytologinen näyte otetaan tavallisesti joko kudoksen pintaa painamalla (leimausnäyte), kudosta raaputtamalla tai punktiolla (esim. aivo-selkäydinneste). Kaikkein yleisin menetelmä on kuitenkin ohutneulabiopsia, jossa käytetään ruiskuun kiinnitettyä neulaa. Ruiskuun synnytetään alipaine ja neulaa työnnetään kudokseen mahdollisimman monessa kohtaa eri suuntiin. Ennen kuin neula vedetään ulos, alipainetta vähennetään, jottei näyte päädy neulasta ruiskuun. Lopuksi saatu näyte ruiskutetaan ylipaineen avulla objektilasille. Toinen lasilevy laitetaan poikittain näytteen päälle, minkä jälkeen lasilevyä vedetään varovasti alemman objektilasin reunaan saakka. Mikäli näyte on nestemäinen, se levitetään samalla tapaa kuin verinäytteen sivelyvalmistetta tehtäessä.

Kun sytologisissa tutkimuksissa käytetään punktionestettä, eritteitä tai muita nesteitä, näytettä sentrifugoidaan 3-5 minuuttia 1500 kierrosta minuutissa. Supernatantti poistetaan ja sentrifugoidusta sakasta tehdään sivelyvalmiste kuten verestä, minkä jälkeen sen annetaan kuivua ilmassa. Mikäli ei ole sentrifugointimahdollisuutta ja sivelyvalmisteen valmistaminen itse ei onnistu, näyte tulee ottaa EDTA-putkeen ja lähettää sellaisenaan laboratorioon. Emättimen sytologiatutkimuksessa näytteenottopuikkoa (soluharjaa) tulee pyöräyttää näytelevyllä näytettä sivelemättä.

Kaikki sivelyvalmisteet tulee lähettää sen jälkeen, kun niiden on annettu kuivua ilmassa. Niitä ei sen sijaan pidä kiinnittää eikä värjätä. Tärkeintä on se, että sivelyvalmiste on hyvin ohut, niin että se koostuu yhdestä solukerroksesta. Sivelyvalmisteen liika paksuus on näytteen huonon laadun tärkein syy ja toisinaan estää sen analysoinnin kokonaan.

PCR-tutkimus


  • Näyte otetaan näytteenottopuikolla ilman elatusainetta tai soluharjalla.
  • Soluharjan avulla tutkimusnäytteeseen voidaan saada suurempi määrä soluja.
  • Joissakin tutkimuksissa näyte voi olla EDTA-putkeen otettua verta.